Kansitaide Fokker
Has Landed
CD
Pajula Records ]

( 5 )
01. Hole
02. Insider
03. Rope
04. Don’t want to know
05. Mess
06. All good things
07. Over and over
08. Feeling that you got
09. Used to be mine
10. One more last time
11. Scapegoat
12. Run
13. Follow
Pääkaupunkiseudulle ajautuneista, suomenkielisillä QLA– ja Ratas-yhtyeillä pitkään pinnalle pyrkineistä kavereista muodostunutFokker tuskin nostaa soittajiensa statusta nykyistä korkeammalle. Muistan kun 90-luvun puolivälissä kotistudioiden yleistyttyä kavereiden bändit alkoivat tehtailla demoja, jotka kuulostivat hyvinkin paljon Fokkerilta. Siihen aikaan tosin tällainen grungen- ja stonerinsukuinen vaihtoehtorock oli vielä jotenkin relevanttia, toisin kuin nyt. Projektin läpiviemistä hankaloittanee myös materiaalin lähes täydellinen koukuttomuus. Ainoastaan Used to Be Mine poikkeaa jokseenkin flegmaattisesta joukosta.

Lukemissani Has Landed -arvioissa ovat ylisanat kohdistuneet lähinnä hauskoihin kansiin, joissa identiteettikriisistä kärsivä nelikko etsii oikeaa ilmettä. Näihin mielipiteisiin on allekirjoittaneenkin valitettavasti yhdyttävä. Samankaltaista irrottelua kaipaisi musiikkinsakin. Albumin kääreistä, kuten myös bändin levy-yhtiöstä vastaavan laulajakitaristi Markku Kirveen tulevaisuus lienee sittenkin media- ja grafiikka-alalla.

05.07.2007, Mika Penttinen