Fokker  – …Has Landed!

Come on, Fokker, älkää tehkö tätä minulle liian helpoksi. Nimeätte bändinne kuuluisan kaksitasolentokoneen mukaan. Sehän suorastaan pakottaa minut käyttämään tässä arvostelussa virkkeitä tyyliin “Fokker ei tällä kertaa lähtenyt lentoon” tai “Fokkerin potkuri sakkaa jo levyn alkumetreillä” tai “Fokker lähtee hallitsemattomaan syöksylaskuun jo ensimmäisten biisien aikana” tai…

Tietenkään mitään mainitunlaisia ilmaisuja ei tarvittaisi, jos Fokker …Has Landed! olisi hyvä levy, mutta valitettavasti näin ei ole asianlaita. Yhtyeen biisit edustavat tyyliltään jonkinlaista kimuranttia vaihtoehtorokkia grungehöysteillä, ja yhdistäviä tekijöitä niissä on lähinnä se, ettei yhdestäkään tunnu saavan minkäänlaista otetta. Satunnaisia hyviä melodian- ja riffintynkiä joistain esityksistä kyllä löytyy, mutta homma latistuu lähes aina viimeistään kertosäkeisiin tultaessa. Bändin erikoisuutena on laulaja Markku Kirveen soittama baritonikitara, joka luokin albumille kieltämättä hiukan tavallisesta poikkeavan, alapääpainotteisen (hö hö) soundin. Mutta eipä sekään sävellyksiä pelasta.

Ei Fokkeria voi silti täysin tyrmätäkään, sillä jotkut kappaleet, kuten All Good Things taiAlice In Chains –vaikutteinen Mess, sisältävät ainakin jonkin verran potentiaalia, ja tavoite omintakeiseen ilmaisuun tavanomaisesta poikkeavine sointu- ja sävelkulkuineen on toki aina kannustettavaa. Levyn kansivihkon tyyliopas on myös ihan hupaisa. Musiikillinen lopputulos kuitenkin ratkaisee eikä se anna tässä tapauksessa aiheita enempiin kehuihin.

Tämä Fokker koki siis samankaltaisen kohtalon kuin erään paroni Von Richthofenin… tai no, antaa olla.

Pisteet: 2/5


Kotisivu: www.fokkerband.com
Julkaistu: 2007-05-15
Toimittaja: Juho Typpö